Esittely


Kotimme sijaitsee Pohjois-Karjalassa Liperissä, rauhallisella maaseudulla. Koirat liikkuvat pihallamme vapaasti. Perheeseen kuuluu minun lisäkseni avopuolisoni ja kaksi lasta, Noora ja Niko. Ensimmäisen bernhardinkoiran hankin vuonna 1995 ja siitä innostus rotua kohtaan on vain kasvanut. 

Ensimmäinen pentue syntyi 2001, josta jätin itselleni yhden narttupennun, Assin. Assi olikin seuraavan pentueeni emä. Pentueeseen syntyi vain uroksia, joten hommasin itselleni Pikant -nartun Karvisen Eerolta Rajamäestä. Pikant on oikea Helmi koiraksi. Kasvattajan peruskurssin suoritin vuonna 2004 ja kennelnimen anoin vuonna 2009.

 
 
 
 

 
 
 
Päivitetty:
14.9.2015